SANOJA TUEKSI

Jäätyäni sairaslomalle toipumaan työuupumuksesta tartuin pitkästä aikaa kirjoihin. Löysin niistä ajatelmia ja sanoja tueksi. Nautinto lukemisesta oli täysin unohtunut kiireen alle ja iltalukemiset vaihtuneet koneen näpyttelyyn työasioissa. Kotona yksin ollessa lukeminen tarjosi ajatuksille pakomahdollisuuden töihin liittyvistä ahdistavista ajatuksista ja tunteista. Luin niin dokumenttiromaaneja, dekkareita, self-help -kirjoja, fyysistä hyvinvointia käsitteleviä kirjoja kuin aforismejakin.

Vaikka en onnistunut löytämään vertaistukiryhmiä enkä edes vertaistukea tarjoavia nettikeskusteluja, niin kirjoista löysin niitä tunteita, joita itse kävin läpi. Tuntui hyvin lohduttavalta lukea samanlaisista kokemuksista ja saada sanoja tueksi näistä kirjoista. Mielen myllertäessä voimakkaasti kirjoista löytyi monesti ajatuksilleni selkeytystä, lohtua tai uusia näkökulmia katsoa ahdistavaa asiaa. Ylipäänsäkin kaikki lukemani tieto työuupumuksesta ja muiden kokemukset tuntuivat hyvin tärkeiltä tuelta.

Näille sivuille kokoan työuupumusta jotenkin käsitteleviä lukemiani kirjoja, joita haluan suositelle muillekin sekä minua erityisesti sykähdyttäneitä ajatelmia, elämänviisauksia, joiden toivon antavan muillekin sanoja tueksi. Esittelen myös joitakin löytämiäni työuupumusta käsitteleviä artikkeleja, joiden lukemisesta uskon olevan hyötyä muillekin työuupuneille. Lisäksi haluan tuoda tietoon työuupumusta käsitteleviä blogeja, joista on mahdollisuus löytää vertaistukea, lohtua ja toivoa.

Kirjoista sanoja tueksi työuupuneille