Anna 25v, ”Olen onnellinen, että ymmärsin lähteä uupumukseen ajaneesta työpaikasta pois.”

Työuupumukseni alkoi siitä, kun koulun ohessa lähdin työharjoitteluun isoon ja arvostettuun kansainvälisesti toimivaan yritykseen. Olen aina ollut perfektionisti ja halusin hoitaa myös harjoittelun todella hyvin. Muutinkin harjoittelupaikan perässä toiseen kaupunkiin ja kävin koulun loppuun sieltä käsin samalla, kun tein harjoittelua. Tämä aika meni todella hyvin ja työyhteisö vaikutti todella mukavalta ja työtä tukevalta. Rakastin työtehtäviäni ja ne olivat tärkeitä yritykselle. Tunsin todella, että työtäni arvostettiin, vaikka minulla olikin esimiehenä nuori henkilö, joka piti olla aluksi kollegani. Esimies, joka minulle oli tarkoitettu alunperin tarkoitettu, vaihtoi työpaikkaa muutama kuukausi aloittamiseni jälkeen.

Alusta asti kuulin työntekijöiltä, että tämä uutena esimiehenäni toimiva nuori henkilö on todella vaikea ihminen ja muistan oikein ihmetelleeni, että miksi ihmiset puhuivat tällaista, sillä mielestäni henkilö oli todella mukava ja kannustava.  Minulle oli harjoittelun jälkeen luvattu vakituinen työpaikka yrityksessä, jos tekisin toisenkin harjoitteluni ja opinnäytetyöni yritykselle. Olin todella toiveikas ja iloinen, että työtäni arvostettiin niin suuresti!

Selvisin työuupumuksesta vaihdettuani työpaikkaa

Esimiehen käyttäytyminen kohtaani muuttui

Asiat kuitenkin lähtivät alamäkeen, kun valmistumispäiväni alkoi lähestyä. Esimieheni alkoi unohdella tuntieni hyväksymisen loppukuusta, enkä saanut palkkaa kolmeen kuukauteen. Opiskelijana tämä tuntui todella vaikealta ja meninkin hänen puheilleen ja sanoin napakasti, että hänen pitää alkaa muistaa hyväksyä tuntini, koska en muuten saa vuokraa maksettua. Esimieheni suuttui tästä niin kovasti, että lähti huoneesta ovet paukkuen. Palkka kuitenkin tuli seuraavassa kuussa. Ajattelin, että hänellä on ehkä jotain paineita henkilökohtaisessa elämässään, enkä ottanut tätä itseeni.

Kun valmistuin, kävi ilmi, että nyt minulla oli korkeampi koulutus työhön, jota silloinen väliaikainen esimieheni teki minun lisäksi. Tämä muuttikin tämän aikaisemmin pääosin kannustavan ja ystävällisen tyypin käytöksen todella halventavaksi. Hän roikutti minua edelleen harjoittelija -nimikkeellä töissä, vaikka hän ei olisi saanut sitä tehdä. Kun toin asian esille, hän muutti nimikettäni, mutta ei nostanut harjoittelijan palkkaani. Tämä ei mielestäni ollut vielä edes paha, ajattelin että kyllä tämä tästä.

Sitten hän alkoi pilkata minun ja muiden työntekijöiden kuullen avoimesti korkeakoulutusta ja sitä, kuinka korkeasti koulutetut eivät ole paskankaan arvoisia. Hän muisti kuitenkin aina katsoa lopuksi minua silmiin ivallisesti ja lisätä että ”ai niin, ei pahalla”. Pilkkaaminen jatkui perheenjäsenteni ulkoisten ominaisuuksien haukkumisella ja siirtyi sitten painoni kommentointiin. Olen entinen anorektikko, joten se ehkä iski kaikista kovimmin, sillä olen tehnyt kovaa ja rankkaa työtä, että saan painoni pidettyä näinkin ylhäällä. Hänestä olin liian laiha tai käytin liian isoja vaatteita.

En ollut ainoa, joka kärsi esimieheni toiminnasta

Kaiken tämän negatiivisuuden lisäksi hän ei enää antanut minulle työtehtäviä hoidettavaksi, vaikka minun olisi kuulunut saada häneltä työtehtäväni. Jouduin siis menemään esimieheni esimieheltä kysymään, mitä voisin tehdä, jos tekeminen loppui kesken. Itse ajattelin, että kun kohtelen esimiestäni kaikesta huolimatta todella ystävällisesti, niin kiusaamiseni loppuu kyllä aikanaan.

Lopulta, kun esimieheni ei enää edes tervehtinyt takaisin, pyysin siirtoa hänen esimiehensä alaiseksi, mikä olisi pitänyt tehdä jo heti, kun tämä uusi ylemmän tason esimies saapui taloon. Kävi kuitenkin ilmi, että uusi esimies pelkäsi omaa alaistaan, esimiestäni, ja minä jouduin hoitamaan hänen puolestaan kaikki hankalat asiat.  Muut pelkäsivät sitä, kun esimieheni tapana oli alkaa huutamaan, jos asiat eivät olleet juuri niin kuin hän halusi. Minä olin ainoa, joka uskalsi hänet kohdata hymyillen kerta toisensa jälkeen, enkä alkanut itkemään hänen loukatessaan kaikkea tekemistäni, mikä tuntui välillä olevan hänen tavoitteensa kaikkien kanssa. Kohta alkoi tuntua sitä, että tämä yksi ihminen pyörittää koko 100 henkilön työpaikkaa sillä, että hän alkaa huutamaan ja saa tahtonsa läpi.

Kaiken tämän ollessa käynnissä, määräaikainen työsopimukseni oli uusittu niin monta kertaa, että he eivät saaneet enää laillisesti sitä uusia. Minua kehoitettiin hakeutumaan vuokratyöfirmaan työntekijäksi, mistä he palkkaisivat minut sitten suoraan takaisin samaan työtehtävään. Tein niin. Kaikki lomani nollaantuivat ja sairausvakuutukset katkesivat. Jaksoin vuokratyöfirman kautta samaa pyöritystä vielä puolitoista vuotta. Toki sillä lisällä, että kolmen kuukauden välein sain jännittää jatkuvatko työt. Kukaan ei koskaan osannut sanoa sitä ennen kuin viikkoa ennen sopimuksen loppumista – jos vielä silloinkaan. Toki, tämä suojasi heitä lakisääteisesti, kun he eivät ”tienneet” onko töitä tarjolla.

Työmotivaationi hävisi kokonaan

Puoli vuotta ennen kuin päätin lähteä työpaikasta, olin niin loppu, että työmotivaatio oli hävinnyt kokonaan. Romahdin eteisessä aina työpäivän päätteeksi ja se oli tapani nollata kaikki esimieheni työpäivän aikana laukomat halventavat kommentit ja jaksamattomuuteni. Itkin tunteja ennen kuin sain kerättyä itseni niin, että menin nukkumaan ja aloitin seuraavan päivän alusta. En ole ihminen, joka olisi aiemmin itkenyt pikkuasioista, joten tämä oli minulle täysin uutta. Jaksaminen oli aivan nollassa. Itkin ja nukuin. Töissä yritin selvitä ja hymyillä ja tehdä muiden olon työpaikalla arvostetuksi ja autetuksi, sillä tämä oli työtäni.

Mahdollisuus muutokseen

Siinä meni puolisen vuotta ennen kuin tajusin, että minun on lähdettävä kyseisestä työpaikasta, sillä esimieheni teki jaksamisesta lähes mahdotonta. Minusta oli imetty kaikki mehut. Onneksi sain tuossa kohtaa työtarjouksen tuttavaltani ja se auttoi minua jaksamaan käynnissä olleen työsopimuspätkän loppuun vanhassa työpaikassani. Vanha työnantaja olisi halunnut ehdottomasti pitää minut vielä jatkossakin heillä, mutta totesin, että nyt olen saanut jonkun muun, kuin harjoittelijapalkkaisen työn ja minun on taloudellisesti ajatellen pakko ottaa se. Ajattelin, että kaikki jaksamattomuus olisi pian ohi.

Olin iloinen päästessäni pois, mutta jaksaminen ei palautunutkaan heti lopetettuani. Olin niin väsynyt, ettei työnteosta meinannut tulla uudessakaan työpaikassa mitään. Sain käsketyt hommat kyllä hoidettua, mutta oma-aloitteisuus puuttui kokonaan. Olin jotenkin pääni sisällä aivan jumissa. Lähestyin uutta työnantajaani puolen vuoden jälkeen ja sanoin, ettei minusta olisi hänelle sellaista apua, mitä oltiin puhuttu. Ei tässä tilassa. Ehdotin, että perustan oman yrityksen ja hoidan sovitut hommat sitä kautta, ettei hänelle tule enää kuukausimenoja minusta, sillä koin, etten tuonut yritykselle lisäarvoa. Hän onnekseni suostui.

Onnellisempi kuin koskaan aiemmin

Nyt on kulunut vuosi tuosta aiemmasta helvetillisestä työpaikasta lähdöstäni ja alan jo voida paremmin. Olen onnellisempi kuin koskaan ja tykkään tehdä omaa työtäni. Olen motivoitunut ja iloisuutenikin on palannut. Olen vain onnellinen, että tajusin lähteä sieltä pois. Tunnen tosin kyllä sympatiaa niitä kohtaan, jotka vielä kyseisen entisen esimieheni vaikutuspiirissä ovat, kun kuulen heistä säännöllisesti. Meno ei ole siellä muuttunut lainkaan. Työntekijöiden vaihtuvuus on vaan lisääntynyt potentiaalisesti ja kukaan ei halua olla samassa huoneessa tuon aiemman esimieheni kanssa. Koen, että olen itse kasvanut tämän uupumuskokemuksen myötä ihmisenä ja olen oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, etten aina pysty kaikkea tekemään tai saamaan kaikkia pitämään minusta.