MITEN HELPPOA ON SAADA APUA TYÖUUPUMUKSEEN?

Sosiaali- ja terveysministeriön järjestämässä työkykykoordinaattorikoulutuksessa tehtiin kehittämistyö Työuupuneen monet polut toipumiseen. Osana koulutusta toteutettiin tyouupumus.net -sivustolla kysely syksyllä 2018. Kyselyyn vastattiin anonyyminä ja vastauksia kertyi 233 kappaletta. Kyselyn tulokset kertoivat karua kieltä siitä, miten moni koki, ettei ole saanut kunnollista apua työuupumukseen tai sitä on ollut vaikea löytää. Tunne, että …

KUINKA VOIT TYÖSSÄSI? -HANNU OLLIKAISEN TESTI

Lääkärilehden blogissa julkaistiin 15.5.2017 Hannu Ollikaisen laatima testi työhyvinvoinnin arviointiin. Testin kysymykset perustuvat lähinnä Ollikaisen pitkähköön kokemukseen, mutta tukeutuen myös asiantuntijoiden tietoihin. Hannu Ollikainen toimi Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008–2016 ja tarkastelee nykyään ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta. Koulutukseltaan Ollikainen on kauppatieteiden maisteri. Hän kirjoittaa testinsä yhteydessä: ”Henkilöstön hyvinvointia …

ITSETUNTEMUSTA JA ITSELUOTTAMUSTA PALAUTTAVAT ANALYYSIT

Työuupumus alentaa monella itseluottamusta ja muuttaa myöskin, ehkä radikaalistikin, käyttäytymistä. Tulee helposti tunne, ettei tunne enää itseään. Uupuneen olon ollessa raskas tämä lisää entisestään huolta. Voi helposti hämärtyä, että millainen sitä olikaan ennen kuin uupui. Tai ainakin alkaa epäilemään, että onko se millainen on aiemmin ajatellut itsensä oleva, sittenkään todellinen …

LIIKKUMINEN, MUTTA RAUHALLISESTI JA NAUTTIEN!

Olen saanut työuupumuksesta toipumisen aikana vahvasti tuntea todeksi sen vähän jopa kliseiseltä aiemmin kuulostaneen sanonnan ”Ihminen on kokonaisuus.”  Pitää myöntää, että olen alkanut uskoa tuohon aidommin. Omat havaintoni eivät liity pelkästään siihen, että liikkuminen tekee hyvää paitsi kropalle, mutta myös mielelle, vaan olen havainnut, miten tavalla liikkua on myös merkitystä. …

NUKKUMINEN

Nuku, nuku, nuku ja nuku! Edelleen töissä käydessään työuupunut ei aina tajua, miten voimakas väsymys on. Jos sitten jää jossain kohtaa sairauslomalle tai muulla tavoin tarjoutuu tilaisuus pysähtyä, niin silloin vasta väsymys vyöryy päälle. Voisi nukkua suunnilleen kellon ympäri 7 päivää viikossa. Mieli on muutenkin maassa ja kun siihen yhdistyy …

Sanna Wikström – Hyvän elämän reseptit

Hidasta Elämää -sivuston lukija ja facebook -ryhmän jäsen olin ollut jo aiemminkin, mutta työuupumuksen myötä tuon sivuston jakamat monet viisaat ja kauniit sanat alkoivat koskettaa ihan toisella tavalla. Päätin myös hankkia Hidasta Elämää – sivuston toisen perustajan Sanna Wikströmin kirjan ”Hyvän elämän reseptit”. Kun sain kirjan käteeni se oli kuin …

Most people feel guilty about taking breaks—but science shows rest is just as vital as hard work

Julkaisija: Quartz, 19.7.2017 Kirjoittaja: Brad Stulberg Esittely: Quartzin julkaisema Brad Stulbergin kirjoitus on näin kesälomien aikaan hyvin ajankohtainen ja suosittelen lukemaan artikkelin. Se toimii hyvänä muistutuksena siitä, miten kannattavaa on antaa itselleen lupa ja mahdollisuus kunnolla levätä lomalla. Syyllisyyden poteminen lomalla laiskottelusta pitäisi ainakin kokonaan unohtaa. Etenkin urheilijat tuntevat hyvin …

OVERCOMING BURNOUT – 10 Steps to reignite your flame and shine brightly once more

Julkaisija: Psychology Today, 17.4.2011 Kirjoittaja: Sherrie Bourg Carter Esittely: Sherrie Bourg Carter muistuttaa hyvin siitä, että me työuupuneet emme ole huonoja työntekijöitä. Yleensä juurikin päinvastoin. Hän lohduttaa siinä, että työuupumus ei ole pysyvä tila. Kun sen on tunnistanut ja tekee uupumusta vähentäviä muutoksia elämäänsä, niin koetun työuupumuksen voi saada kääntymään …

Johanna Elomaa – Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kun jäin sairaslomalle, pyrin hakemaan kaikin keinoin tietoa työuupumuksesta ja halusin lukea muiden kokemuksista. Ihan ekoina päivinä sattui silmiini Me Naisten kansijuttu Johanna Elomaasta, joka oli juuri julkaissut esikoisteoksensa Säästä ajatuksesi eläviä varten. Tuossa jutussa oli asioita, jotka osuivat tosi kovaa juuri siinä hetkessä ja hankin melkein samalta istumalta Elisa …