Johanna Elomaa – Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kun jäin sairaslomalle, pyrin hakemaan kaikin keinoin tietoa työuupumuksesta ja halusin lukea muiden kokemuksista. Ihan ekoina päivinä sattui silmiini Me Naisten kansijuttu Johanna Elomaasta, joka oli juuri julkaissut esikoisteoksensa Säästä ajatuksesi eläviä varten. Tuossa jutussa oli asioita, jotka osuivat tosi kovaa juuri siinä hetkessä ja hankin melkein samalta istumalta Elisa Kirjasta opuksen. Myös se tempaisi minut mukaansa ja se tuli luettua melkein yhdeltä istumalta. Kirjassa oli paljon elämänviisauksia ja moni niistä tuntui hyvin lohduttavalta siinä tunnemyllerryksessä, jossa elin. Luin kirjaa alleviivaten näitä kohtia ja niihin tuli palattua vielä useamman kerran myöhemminkin. Osasta tein jopa tauluja. En ollut aiemmin harrastanut mietelausetauluja, mutta nyt tuntui, että tekisi hyvää että tällaiset voimalauseet sattuisivat usein silmiini ja pysyisivät näin mielessä. Lohduttaisivat ja auttaisivat näkemään valon edessäpäin.

Säästä ajatuksesi eläviä varten -kirjan takakannessa kuvataan kirjaa seuraavasti:

Koskettava tositarina läheisen menettämisestä ja käänteentekevästä matkasta

Eräänä aamuna Johanna Elomaan maailma pysähtyi suru-uutiseen. Hänen pikkuveljensä oli hypännyt vietnamilaisen kerrostalon parvekkeelta ja kuollut. Veljen itsemurha ja sitä seurannut pitkän parisuhteen päättyminen johtivat romahdukseen. Lopulta Elomaa sai tarpeekseen surusta, itsesyytöksistä ja hektisestä työstään mediatalossa ja päätti lähteä pitkälle matkalle selvittämään, kuka oikeastaan on ja mitä elämältä haluaa.

Säästä ajatuksesi eläviä varten vie lukijan mukanaan Intian Pyhään kaupunkiin, Borneoon orankien kuntoutuskeskukseen ja keskelle Balin riisipeltoja. Kirja on riipaiseva kuvaus Elomaan kokemuksista Aasiassa sekä viisas tarina siitä, miten hän lopulta päästi irti menneisyydestä ja onnistui löytämään oman polkunsa.

Johannan matkaan kuului olennaisena osana meditointi, jooga, ayurveda ja muita itämaisia oppeja sekä kaikinpuolin terveellinen ja askeettinen elämä ja tätä elämää kirjassa kuvataan paljon. Pimeässä syksyisessä Suomessa syvän uupumuksen ja epätoivon kourissa kirjan uppoutuessa väkisinkin nousi myös pieni kateus. Kirjailijan mahdollisuus totaaliseen irtiottoon uupumukseen ajaneesta elämästään ja mahdollisuus viettää aikaa keskittyen vain rauhoittumiseen ja itseensä olivat niin kaukaisia asioita pienten lasten äidille. Toisaalta kirja antoi vahvan sysäyksen lähteä viimein myös itse kokeilemaan joogaa ja se oli kirjan erityisen loistava anti minulle. Joogan niin selvät fyysiset vaikutukset olooni tuntuivat ihan mahtavilta. Hidastempoinen tekeminen kovan rehkimisen sijaan tuntui sekin omalta jutulta ja oli ihan uutta minulle

Ja kun myrsky on ohi, et muistamiten selvitit sen läpi. Et ole edes varma onko se ohi. Mutta kun tulet ulos myrkystä, et ole sama ihminen, joka käveli sisään. Siitä myrskyssä on kysymys.

-HARUKI MURAKAMI-

Edellinen viisaus on lainattu Johanna Elomaan kirjasta Säästä ajatuksesi eläviä varten. Työuupumuksen ja sen aiheuttaman masennuksen läpikäyminen muuttaa varmasti jokaista paljon. Tällä hetkellä pohdiskelen omalta osaltani, että millaisena minun tulisi kävellä myrkystä ulos, jotta lopputulos olisi parempi kuin lähtötilanne. Osasta entistä itseäni en nimittäin haluaisi luopua lopullisesti, mutta onko minun kuitenkin pakko? Tai riittäisikö ja kykenisinkö ennemmin vain hienosäätöön näissä tietyissä ominaisuuksissani? Osan heikoista puolistani olen tunnistanut jo kauan, mutta osan olen tajunnut vasta terapiassa. Toivon, että niiden työstäminen osaltaan todellakin auttaa täältä ylös ja myös pysymään vakaasti pystyssä.