TYÖUUPUMUSHISTORIAN TALLENTAMINEN

Uupuminen tapahtuu vähitellen ja siksi sen aiheuttamia muutoksia itsessään ei ole niin helppo havaita. Ja sama on toipumisen kanssa. Toki sitä ihan konkreettisesti huomaa, kun olo alkaa olla parempi, koska ainakin vakavassa työuupumuksessa olotila on jotain ihan muuta kuin terveenä. Silti muutoksen suuruutta ei välttämättä tiedosta tai kaikkea ei huomaakaan. Kuitenkin se, että pystyy itse näkemään, miten paljon toipumisessa on edennyt, auttaa toipumaan lisää tuomalla uskoa muutoksesta parempaan.

Päiväkirja tallentaa ajatukset ja tunteet, blogi myös jakaa ne tukihenkilöille

Yksi tapa seurata omaa toipumistaan on tallentaa omia tuntemuksiaan päiväkirjaan tai vaikka blogiin. Kirjoittaminenhan on ihan tunnustettu terapiamuotokin ja monelle omien tuntemusten kirjoittaminen paperille auki on todella helpottavaa ja hyvää terapiaa.  Uupuneena kun muisti muutenkin jo takkuaa ja ajatukset ovat sumuisia, niin todella helposti unohtuu, että miten kaikki onkaan mennyt ja mitä on milloinkin tuntenut. Eteenpäin meneminen toipumisessa voi hämärtyä ja usko on koetuksella, kun tuntuu, että aikaa kuluu ja muka mikään ei muutu. Eräs ystävä, joka on pitänyt sairautensa ajan blogia uupumuksestaan kertoi, että tuo blogi on toiminut paitsi tunteiden purkamisen paikkana, niin se on myöskin ollut kanava, jonka kautta hänen ystävänsä ovat pystyneet seuraamaan vointiaan. Se on kuulemma ollut tosi hyvä juttu siinä mielessä, että kun ystävät ovat voineet lukea sairauteen liittyvät asiat blogista, niin silloin kun on vietty aikaa yhdessä, on voinut keskittyä ihan muihin asioihin kuin sairauteen. Toisaalta ystävät ovat blogin kautta kyenneet myös helposti näkemään, että milloin on ollut erityinen tarve tuelle ja ovat sitten oma-aloitteisesti osanneet tarjota apuaan erityisen vaikeissa kohdissa.

Videopäiväkirja tai Vlogi paljastaisi toipumisen ulkoiset vaikutukset

Päiväkirjan ja blogin pitämisten lisäksi löysin mielenkiintoisen tavan tallentaa työuupumuksen kokemusta toipumisen konkretisoimiseksi kirjasta Hymyn takaa, jonka on kirjoittanut Minna Hermunen. Hän harmitteli kirjassaan, että miten hyvää olisi varmasti tehnyt, jos olisi ymmärtänyt videoida ensimmäiset psykoterapiakäyntinsä. Kirjoittaja koki, että vaikka tuollaisen videon katsominen olisi voinut olla tosi rankkaa myöhemmin, niin se olisi kuitenkin varmasti tuonut lisää uskoa toipumiseen toipumismatkan varrella, kun olisi kyennyt vertaamaan, että miten paljon eteenpäin on jo alusta päässyt. Toisaalta videota ei olisi missään nimessä ollut pakko myöhemmin katsoa, jos se olisi tuntunut liian ahdistavalta. Ehkä vlogin eli videoblogin pitäminen, vaikka vain pelkästään itselleen, olisi helpoiten toteutettava tapa. Ja hyvä vaihtoehto päiväkirjan pitämiseen niille, joille kirjoittaminen tökkii vastaan. Omalla kohdallani kun katson aikaa taaksepäin, niin luulenpa, että ihan jo jostain valokuvista olisi voinut nähdä itsessään tapahtuneen muutoksen, jos olisi sattunut kuvia esim. ensimmäisten sairauslomaviikkojen aikana ottamaan. Muistan kyllä sen tunteen vieläkin, miltä tuntui katsoa peilistä todella väsyneen, kauhuissaan olevan ja surullisen ihmisen kasvoja. Vaikka edelleenkin peilistä katsoo mielestäni väsähtäneen näköinen nelikymppinen nainen, niin tuolla naisella on kuitenkin paljon paljon iloisempi ja onnellisempi ilme.