VIERASKYNÄ
Pauliina Römpötti, Greenfulness-ohjaaja
www.greenfulness.info
Facebook.com/Greenfulness/
Pidä kädessäsi täyttä vesilasia ja yritä sitten pitää käsivartta suorana edessäsi, lasi kädessäsi. Jaksat aika pitkään. Välillä lihakset väsyvät, mutta jatkat sinnikkäästi itseäsi tsempaten. Jaksat vielä hetken, kunnes kipu käsivarressa ylittää sietokyvyn ja on pakko luovuttaa.
Näin käy myös meille monelle työelämässä. Olet sinnikkäästi yrittänyt hoitaa hommasi ja päästä kartalle, että mitkä ovat sinun vastuusi ja työtehtäväsi. Joka aamu tartut tarmokkaasti toimeen, mutta päivän päätteeksi olet aina yhtä uupunut, ärtynyt ja epätoivoinen. Mietit kaikkia vaihtoehtoja irtisanoutumiseen ja uuden toimeentulon löytämiseen. Sisäiset laatuvaatimuksesi ja velvollisuudentuntosi ruoskivat sinua eteenpäin, vaikka paha olo, johon et saa mistään tai keneltäkään apua, kasvaa. Tiedät kyllä, että olet jo pitkään venynyt ja sietänyt tilannetta, kuppi on piripinnassa ja melkein läikkynyt jo yli ennen kuin se sitten lopun viimein kaatuu. Kun se sitten kaatuu, sinä jäät siivoamaan sotkua, usein vieläpä yksin.
Minä uuvuin omaan työhöni epämääräisen työnkuvan, oman velvollisuudentuntoni, täydellisyydentavoittelijan ja ehdottomien luonteenpiirteitteni sekä huonosti toimivan organisaation vuoksi. Lisäksi monet muut aiemmin tapahtuneet tekijät olivat varmasti taustalla vaikuttamassa ja verottamassa voimia. Elämässä oli tapahtunut suuria menetyksiä edellisinä vuosina ja arki oli tavallista, raskasta pienlapsiarkea ilman tukijoukkoja. Eräänä päivänä kuppi meni sitten nurin, eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin luovuttaa ja astua syrjään. Oma stressihormonien väsyttämä keho ja loppuun ajettu mieli eivät enää kyenneet toimimaan. Pienienkin päätösten tekeminen oli tuskaa. Muun muassa silloin 8-vuotias poikani päätti, kuinka monella sadalla eurolla vaihdetaan valuuttaa ulkomaanmatkalle. Itse en kyennyt tällaista pientäkään asiaan päättämään. Ainoastaan omien lasten läheisyys ja kädestä pitäminen toivat vielä lohtua ja iloa.
Olin ollut jo pitkään kiinnostunut luonnosta ja seurannut tutkimuksia ja uutisointia luonnon terveysvaikutuksista. Lisäksi tiesin, että esimerkiksi Ruotsissa on klinikoita työuupuneille, joissa toipuminen aloitetaan vain oleilemalla luonnossa. Siellä kuntoutuksen alkuvaiheessa lähdetään liikkeelle rauhoittumisesta ja ulkoisten suoritusvaatimusten irtipäästämisestä. Tämän myötä palautuu kyky niin ulkopuolisen ympäristön näkemiseen, kuin myös omien sisäisten tuntemusten tunnistamiseen. Puutarhaympäristö stimuloi aisteja ja tukee toimintakyvyn heräämistä sekä vähentää laitoshoidon tarvetta työuupuneilla ja vakavasti masentuneilla (Adevi, A. ym 2013)).
Tällainen ajatus ”omasta metsäklinikasta” eli luontoon menemisestä vain pelkän olemisen ja toipumisen vuoksi, tuntui lohdulliselta. Siihen voimani vielä riittäisivät, että jaksaisin siirtyä lähiluontoon. Karrelle palaneet aivot kaipasivat vain lepoa ja unta, hiljaisuutta ja olemista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jo pelkkä luontoa esittävien valokuvien näkeminen herättää ihmisissä myönteisiä tuntemuksia ja reaktioita. Luonnossa liikkumalla kohonnut verenpaine, syke ja lihasjännitys alenevat. Jo 20 minuutin luonnossa olon jälkeen havaitaan mitattavia hyödyllisiä vaikutuksia, kuten verenpaineen laskua. Siis silkkaa ilmaista terapiaa pahaan oloon, mitä kannatti ehdottomasti kokeilla.
Yksi vahvimmista kokemuksistani liittyi hetkeen urheilukentän isojen koivujen läheisyydessä. Lääkäri oli juuri määrännyt minut sairaslomalle ja olo oli ahdistunut ja fyysisesti lähes pahoinvoiva. Ajatukset kiersivät kehää, mieli yritti etsiä syytä tapahtuneelle ja ymmärrystä tilanteeseen. Istuin koivun alle seuraamaan peliä, ilman mitään muuta ajatusta. Istuin selkätiiviisti koivun runkoa vasten ja muistan edelleen viileän ilman ja voimakkaan kevättuulen, jolta yritin takilla suojautua. Parempi olisi ollut nousta ja kävellä lämpimikseen, mutta istuin vain aloillani. Yht’äkkiä, ehkä 20 minuutin kuluttua, havahduin uudenlaiseen rauhaan. Karmiva ahdistuksen tunne oli väistynyt ja huomasin voivani keskittyä peliin ja iloita kentän tapahtumista. Tunsin vahvasti, että koivun läheisyys ja runko selkäni takana olivat hoitaneet ja tasapainoittaneet mieltäni voimakkaasti.
Toinen kerta, jolloin koin todella voimakkaasti luonnon tuen ja vaikutuksen, oli eräällä kalliolla. Se ei ollut erityisen kauniilla maisemilla varustettu paikka tai muutenkaan erikoinen, mutta kuiva jäkälämatto kallion päällä houkutteli heittäytymään pitkälleen. Työuupuneena, masentuneena tai ahdistuneena täytyy vahtia omia ajatuksia koko ajan. Ne palaavat hyvin äkkiä samoille kehille, joista ei ole ulospääsyä ja nuo ajatukset vaivaavat koko ajan. Kalliolla makoillessa keskityin ääniin. Annoin kevään muurahaisten kävellä lähellä ihoa ja keskityin tuntemaan kallion allani. Onnistuin rauhoittamaan mieleni niin, että vasta 45 minuutin jälkeen nousin ylös. Palasin autolle, sieltä kotiin ja sitten sairauslomalaisen tapaan päiväunille. Kuitenkin sillä poikkeuksella, että päiväunet kestivät liki kolme tuntia ja olivat sairauslomani syvimmät, parhaimmat ja elvyttävimmät. Olen varma, että juureva ja vuosimiljoonia paikallaan seissyt kallio mahdollisti mielelleni ja keholleni niin syvän rentoutumisen, että unestakin tuli parempaa. Tämä kokemus on edelleen vahvana mielessä ja pyrin edelleen aktiivisesti rentoutumaan luonnossa, siellä pysähtyen ja usein riippukeinussa makoillen.
Nämä kaksi kuvaamaani ja monet muut kokemukset antoivat luottamusta lähteä luomaan askeleita, joiden avulla luontohyvinvointikokemuksia voisi tarjota muillekin. Toivon, että luomani käsite Greenfulness ja sen harjoitukset auttaisivat sinua aloittamaan luontoavusteisen toipumisen tai hyvinvoinnin lisääntymisen. Olen näissä askeleissa sanoittanut sitä, miten itse lähestyin luontoa ja metsää sekä sitä miten siellä voi olla läsnä.
1. Mene metsään, tule pois.
Ensimmäinen askel on mennä metsään. Luonto auttaa, vaikka et tekisi mitään. Käy vaikka lähipuistossa tai metsässä tai seiso oman pihapuun läheisyydessä. Hengitä edes raitista ilmaa ikkunanraosta.
2. Hidasta tahtia ja pysähdy.
Harjoittele kehon pysäyttämistä luonnossa. Kävele hitaammin, seisahdu tai pysähdy pidemmäksi aikaa.
3. Tule tietoiseksi askeleistasi.
Tunne luonto ja maa allasi. Kävele tietoisesti, rauhassa ja hitaasti. Kasvata mielikuvitusjuuret, kun seisot paikallasi. Sulje silmät ja kuvittele miten maadoitut ja tulet tietoisemmaksi omasta kehostasi.
4. Tule tietoiseksi ympäristöstäsi.
Aistit ovat luontoläsnäolon eli greenfulnessin ydin. Käytä kaikkia aistejasi, Etsi asioita, joita et ole ennen huomannut tai kuullut. Maistele ja haistele luontoa. Anna käsien tuntea eri pinnat ja luonnon omien hoitavien mikrobien tarttua ihoosi. Maaperässä on muun muassa sellaisia bakteereita, jotka auttavat tuottamaan serotoniinia eli juuri sitä mitä aivosi tarvitsevat. Samalla kun huomiosi keskittyy maisemiin ja aisteihin, pääsevät ajatuksesi uusille kehille. Metsän aromaattiset tuoksut ja ainesosat hoitavat sinua. Voit aina kiinnittää huomiota kehoosi ja ääniin ulkopuolellasi.
5. Löydä tasapaino.
Muista hengittää. Tee luonnossa syvähengitysharjoituksia ja anna raikkaan happipitoisen ilman elävöittää sinua. Rauhallinen hengitys vähentää stressihormonien tuotantoa ja rentouttaa. Rauhallinen hengitys on erityisen tärkeää, jos kehosi on levoton ja stressaantunut. Hengityksen havainnointi lisää positiivista”sinä riität” –ajattelua.
6. Tunnelmoi ja tule tietoiseksi tunteistasi.
Pysähdy, hiljenny ja kuuntele itseäsi. Hyödynnä apuvälineitä ja mene luontoon uudella tavalla. Vie sinne istuinalusta, joogamatto tai riippukeinu, joka auttaa sinua rentoutumaan ja kuulemaan ajatuksesi ja tunteesi.
7. Hyväksy ja vapaudu.
Kun olet luonnossa tarpeeksi pitkään, positiiviset tunteet nousevat. Tämä on parasta terapiaa. Anna luonnon vaikuttaa, kuule ja koe. Anna myös negatiivisten ajatusten nousta pintaan. Greenfulness-apuvälineiden (esim. riippumatto) avulla voidaan harjoittaa negatiivisten tunteiden kanssa oleilua turvallisessa ympäristössä sekä niiden hyväksymistä.
8. Löydä yhteys.
Tunnet ehkä kiitollisuutta tai muita tunteita luonnossa oleskelun päätteeksi. Ymmärrät ja näet suuremman kuvan ja näet, että olet osa jotain tärkeää. Ehkä tunnet yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tämän hetken ja ympäristön kanssa. Ehkä haluat mennä uudestaan luontoon. Opit vähitellen havainnoimaan mitä luonnon elementtejä milloinkin kaipaat hyvinvointisi tueksi. Maisemat, tietty puu, sammalmatto, mitä ikinä se sinulle onkaan.
Joskus asioilla on tapana järjestyä ja mennä oikeaan suuntaan, vaikka olisimme itse mitä mieltä tahansa. Joskus suuri kriisi poikii jotain uutta, vaikka viisautta ei aina näe siinä hetkessä. Samana päivänä, kun sain sairauslomatodistuksen aamupäivällä lääkärillä ja pitkin hampain myönsin ”tappion” eli sairaslomalle jäännin, tuli iltapäivällä viesti minulle myönnetystä apurahasta. Olin hakenut kuukausia aiemmin apurahaa visioissani siintävää luontohyvinvointimenetelmää varten. Täysin tietämättä, että tulevat kuukaudet veisivät minut sairauslomalle. Oliko tämä sattumaa vai ei, sitä mietin varmasti koko loppuikäni. Nyt toivon, että myös sinä saisit apua luonnosta kehittämieni askelten avulla.
Toivon sinulle kaikkea parasta, mikäli olet juuri toipumassa työuupumuksesta tai masennuksesta. 
Tärkein tehtäväsi on nyt kuunnella itseäsi, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi.
Sinun velvollisuutesi on hoitaa itseäsi ja levätä, kaikki muu seuraa perässä.
Nyt ainoa tehtäväsi on etsiä asioita, joista saat vielä mielihyvää.
Olkoon se kahvikuppi kädessäsi, ikkunan läpi seuraamasi lintujen lento tai tuulessa heiluva kukanvarsi.
Mikään ei ole liian pientä sinun toipumisesi tiellä eikä liian suurta sinun kestettäväksi.
Olet vain nyt ehkä syvällä kuopassa, mutta luota siihen, että vain siellä kuopassa sinulla on mahdollisuus tervehtyä ja toipua.
Niin kuin vanhat viisaat intiaanitkin kaivoivat kuoppia maaäidin syliin, joihin sairastuneet menivät toipumaan, on sinullakin nyt lupa olla omassa kuopassasi.
Viisaat intiaanit tiesivät, että maaäiti hoitaa. Anna maaäidin hoitaa sinuakin.
–Pauliina